virtuaalihevonen - a sim-game horse

Nessin päiväkirja

Päällä uusimmat kirjoitukset!

13.09.2008 - vauhdikas estetreeni, treenaajana Fanny
Halusin välttämättä kokeilla juuri tänään juuri Nessiä, vaikka Decne sanoikin että se oli seissyt muutaman päivän ja varmasti aivan täynnä energiaa. Vedin kypärän päähän ja vein tamman kentälle, jossa oli Nessin kapasiteettiin verrattuna pieniä esteitä muutama kipale. Ne kyllä riittivät saamaan tamman aivan täpinöihin. Se kiskoi ohjia jo alkuverryttelyssä ja päästessään laukkaamaan hiukan vapautuneemmin se riehaantui täysin. Lennätellen takaosaansa puolelta toiselle, kiskoen päätään ylös alas se painoi niin lujaa kuin kentällä pystyi ja rauhoittui vasta, kun käänsin sen pikkuriikkiselle voltille. Takajalkojensa ympäri loikkien Nessi laukkasi yhä, mutta jo hiukan väsyneenä. Päätin olla välittämättä tamman pikku pelleilyistä ja aloitin muitta mutkitta estereenin. Metri kahdenkympin kokoista leveää trippeliä Nessi vähätteli aika lailla mutta huomasi lopulta, ettei pelkkä ylitys riittänytkään, vaan vaadittiin lisäksi askelien hallintaa. Tamma oli kuitenkin hyvin miellyttävä ratsastaa hiukan rentouduttuaan ja liikkui varsin siististi.

päällä uusimmat valmennukset!

ei vielä valmennuksia

Kaiken materiaalin © Jasmine Lane 2008, ellei toisin mainita