virtuaalihevonen - a sim-game horse

Mion päiväkirja

Päällä uusimmat kirjoitukset!

13.09.2008 - Kenkkuilua, treenaajana Fanny
Mio oli oikea yllätys. Se näytti herkältä, vähän aralta ja harmittomalta, mutta sitä se ei todellakaan ollut. Oria piti koko ajan ohjeistaa eikä edes ollut mitään takuita, että se ymmärtäisi apuni saati tottelisi niitä. Peräänanto, jonka ratsastin joka ikinen kerta joka ikiselle hevoselle alle, tuotti suunnattomasti ongelmia. Mio saattoi kulkea hetken kuin enkeli mutta karkuuttaa seuraavassa hetkessä ristilaukkaa ympäri kenttää. Hyppäsimme verryttelyksi muutamia todella matalia ristikoita, joista ori innostui ja homma alkoi vihdoin sujua. Linda nosti meille esteet ysikymppiin enkä odottanut sen tuottavan minkäänmoisia ongelmia, mutta Miopa kielsi täysin ilman ennakkovaroitusta ja onnistui saamaan minut selästään. Nousin takaisin satulaan ja hiukan kiukkuisena patistin ponin uudestaan liikkeelle. Kopautin sitä ponnistuksessa kantapäilläni kylkeen ja sain sen ampaisemaan matalalta esteen sekaan. Uusi yritys, toinen, kolmas, neljäs... Kunnes lopulta löysimme jonkinmoisen yhteisen väylän hoitaa hommat. Lopetimme heti kun ori suostui yrittämään hiukan ja selvitti kaksi 90 cm pystyä - tätä hommaa jatkamme!

päällä uusimmat valmennukset!

ei vielä valmennuksia

Kaiken materiaalin © Jasmine Lane 2008, ellei toisin mainita