Esittely

Jasmine Lane syntyi 1.12.2007, pienestä ideastani tuolla jossain takaraivossa. Se rakennettiin Iso-Britanniaan, tarkemmin sanottuna Englantiin, rauhaisalle paikalle, kauas kaupunkien melusta. Niinpä autioiden peltojen, vihreiden niittyjen ja valkoisin puuaidoin reunustettujen laidunten keskelle syntyi kaunis, harmoninen keskus, jossa vallitsee rauhaisa ilmapiiri. Leveän hiekkatien päähän pystytettiin kaunis kyltti, jossa lukee kaunokirjaimin; Jasmine Lane. Hiekkatien toisessa päässä, ennen tallia, on parkkipaikka. Jo siitä näkyy musta katto, hiukan punaista seinämää sekä tarhoja. Näky salpaa hengityksen, kun tallin ja lukuisien tarhojen takaa avautuu lempeä näkymä; vihreitä niittyjä, kellertävänruskeita peltoja ja valkoisia aitoja, jotka risteilevät niityillä jakaen ne suuriksi laidunmaiksi. Tallit itse maalautuu maalaismaisemaan hyvin, siisti hiekkapiha, tarhoja siellä täällä, tallit, kenttä ja maneesi. Maneesin vieressä on pieni varasto, jossa säilytetään estekalustoa. Tallit ovat sisältä siistit, puhtaista ikkunoista leviää sisään kirkas auringonsarastus. Talleissa on paljon erinäköisiä hevosia, pesukarsina sekä rehu- ja satulahuone.

       

Jasmine Lanesta löytyy kolme suurikokoista tallia. Ori-, Tamma- ja kilpatallit sijaitsevat kaikki aivan kiinni toisissaan, eli asioiminen eri talleissa ei ole sen vaikeampaa. Tallit ovat hyvin valaistuja ja hyväkuntoisia, aivan uusia rakennuksia. Kaikki karsinat ovat suuri kokoisia ja puhtaita. Jokaisesta tallista löytyy lisäksi myös satulahuone, rehuvarasto ja kaksi pesukarsinaa. Satulahuoneessa on kaapisto missä säilytetään hevosten harjoja ja muita tavaroita. Tallissa käytetään kuivikkeena turvetta ja hevoset syövät niin säilö- kun kuivaheinää. Tallilla on myös oma eläinlääkäri, kengittäjä ja hieroja. Hevosten hyvinvoinnista näin yleisesti huolehtii talliapulainen Linda, jonka otimme mukaan Suomesta tänne muutettuamme, sekä tietenkin tallin omistaja. Talleissa käytetään kuivikkeena purua ja syltämme hevosille kuiva- ja tuoreheinää. Sekä tietenkin hevoskohtaiset ruokinnat mukaan lukien. Tallin hevoset ruokitaan kolme kertaa päivässä ja heinää hevosilla pyritään pitämään kokoajan nenän alla.

Keskuksen laitumet ja tarhat ovat suuria ja laitumia on niin oreille kuin tammoillekin. Tarhoissa on hurjimmatkin hummat pysyvät aisoissa, lauta-aidat ja sähköt pitävät hevoset toisistaan erillä. Laitumina toimivat myös vahvat lautaaidat. Hevoset voivat olla kesäisin joko tarhassa tai laitumella, omistajan omasta tahdosta. Maastot ovat täällä maaseudulla mitä parhaimmat. On mahdollisuuksia ratsastaa Pelloilla tai vaihtoehtoisesti upeilla, hevosille tarkoitetuilla maastopoluilla. Tallilla on kesäisin myös mahdollisuus kahluuttamiseen, siihen meillä on rantaa pieni pala. Maastoesteitäkin löytyy melko paljon, pieniä ja suuria. Maneesin lisäksi tallilla on yksi isompi hiekka kenttä valmennuksiin, pienempi hiekkakenttä kisojen verryttelyihin, kouluratsastusvalmennuksiin ja kilpailuihin. Myös nurmikenttä tallilta löytyy. Nurmikentällä järjestämme yleensä suuremmat cup-henkiset kilpailut ja joskus saatatte jopa päästä valmennuksiin nurmikentällämme.

Tallin ovet aukeavat klo 7.30, jolloin tallin hevoset saavat aamuruokansa ja heinät. Kello 8.30 ensimmäinen ja kolmas tarhailuryhmä pääsevät pihalle ja mukanaan tietenkin tuhti annos heinää. Päiväruokinta tapahtuu 14.00, jolloin tarhavuorot vaihtuvat, ensimmäinen ja kolmas tarhailuryhmä tulee sisälle ja toinen ja neljäs pääsee pihailemaan. Iltatalli ja ruokinta tapahtuu 19.30 ja tallin ovet sulkeutuvat 20.00. Ratsastaminen on mahdollista näiden aikojen välillä tai sovittaessa.

       

Sisäpiiri

Haemme tähän pestiin innostuneita, jos työ vaikuttaa kivalta, lukaise tämä sivu!

Vaikka tallin omistaja onkin mustekalan näköinen monikätinen ja kahdeksan silmäinen olio, ei valitettavasti aika riitä aivan kaikkien tallin hevosten treenaamiseen. Siksi Jasmine Lanessa on muutamia treenaajia. Treenaajien hommiin kuuluu siis nimensä mukaan treenata tallin hevosia, kirjoittamalla pieni kertomus siitä mitä hevosen kanssa on tehnyt ja miten. Näin saamme hevosia monipuolisesti liikkumaan valmentautumaan - eikä omistajankaan tarvitse jakautua kymmeneksi eri ratsastajaksi!

Treenaajana toimiminen ei vaadi mitenkään aikaa tai siihen ei ole muutenkaan sen kummempia vaatimuksia. Jos omaat laajat ja monipuoliset hevosmiestaidot ja olet innokas treenaamaan erilaisia hevosia lajiin katsomatta, olet juuri etsimämme treenaaja. Hommaan otetaan kokoajan lisää porukkaa joten jos olet töistä kiinnostunut, kysy ihmeessä lisää ja lähetä meille hakemus!

Tällä hetkellä tallin treenaajat;
01. Fanny
Fanny on parissakymmenissä oleva reipas nuori nainen, joka rakastaa hevosia ja on ratsastanut lähes koko ikänsä. Hänellä on vaaleat puolipitkät hiukset ja vihreät silmät, vaatetuksena yleensä ratsastustamineet. Fanny on aina iloinen ja ratsastaa suhteellisen taitavasti, eniten hänellä on kokemusta kenttähevosista mutta muutkin kelpaavat. Lyhyenä tyttönä hän voi ratsastaa myös poneja.
02. Emilia M.
Emilia on pienikokoinen ja kiharapäinen nuori nainen varustettuna reippaalla asenteella. Emilia omaa melko hyvät hevosmies- ja ratsastustaidot, joten yleensä hevosten kanssa ei tule ongelmia. Auttaa myös mielellään muissa vähän 'likaisemmissa' hommissa kun vain hevosten hoitamisessa ja ratsastamisessa.
03. Sipe.
Sipe on pitkänhuiskea, noin 180cm pitkä blondi, pisamanaamainen ja erittäin huumorintajuinen nuori nainen, joka rakastaa niin hikisiä koulutreenejä sekä mukavia maastolenkkejä hyvässä seurassa - tai ilman sitä. Sipe osaa käsitellä vähän nuorempiakin tapauksia, joita ehdottomasti rakastaa yli kaiken. Pituuden takia ponit jätetään pienemmille, mitä isompi otus alla niin sen parempi. Ratsastajana Sipe on kärsivällinen ja nopea reagoimaan, mistä syystä nuoremmat hevoset kuuluvatkin mukavimpien joukkoon.
04. miia.
Miia on hieman yli parikymppinen, ikänsä hevosten kanssa tekemisissä ollut nainen. Häneltä löytyvät rautaiset pohkeet, vakaa käsi ja intoa tarttua tallin raskaampiinkin töihin. Tarvittaessa osaa ratsastaa myös ns. höyhenen kevyesti - hevosesta riippuen. Erityisesti innokas esteiden treenaaja, mutta toisinaan iskee kausia, jolloin alla kulkevat lähes yksinomaan herkät, komeat kouluratsut. Takana (ja toivottavasti myös edessä) runsaasti kokemusta erilaisista hevospersoonista sekä kilpailutilanteista.
05. Toi
Toi onkin melkoisen räväkkä täti. Vihreäksi - kyllä, vihreäksi - värjätyt hiukset ja kaksi lävistystä saavat nuoren ja pikkuruisen naisen muistuttamaan lähinnä metsänpeikkoa, mutta hevoset eivät yleensä kummoksu tätä kovaäänistä ilmestystä. Ratsastajana ja hevosenkäsittelijänä Toi on periksiantamaton, päättäväinen ja rohkea, mutta kuuntelee kyllä hevostaan. Kunnianhimoinen Toi on intohimoinen ja varsin taitava kouluratsastaja, vaikka hänestä saakin ensivaikutelman perusteella kuvan rämäpäisestä ratsastajasta, joka mennä rymistelee pitkin metsiä ja mantuja ja hyppää yli jokaisesta eteentulevasta esteestä. Hevosten kanssa Toi on ollut tekemisissä kirjaimellisesti koko ikänsä, sillä naisen perheellä on aina ollut omia hevosia. Nykyisemmin Toi opiskelee eläinlääkärin ammattia varten.

HUOM TREENAAJAT! treenit lähetetään täältä löytyvän lomakkeen kautta. Näitä hevosia ei tarvitse enää treenata (syystä tai toisesta);
ei hevosia

Kaiken materiaalin © Jasmine Lane 2008, ellei toisin mainita