Tervetuloa

Jasmine Lanen väki toivottaa kaikille kävijöilleen rauhaisaa joulunodotusta!

Olet tervetullut virtuaaliseen puoliverisiittolaan, Jasmine Laneen, tuttujen kesken JL'ään. Siittola sai alkunsa 1.12. vuonna 2007, eli olemme olleet pystyssä jo vuoden verran. Talli muodostuu pääasiassa puoliverisistä, jotka ovat painottuneet eri lajeihin. Meiltä löytyy pääasiassa koulu- ja estepainotteisia, mutta joukkoon on saattanut mahduttautua myös muutama kenttäpainotteinen, miksei myös valjakkopainotteinen. Siittolasta tietenkin voi löytää myös muutaman itselleni menestyksekkään kilpaponin puoliveristen seasta. Siittolan tarkoituksena on olla vähä stressinen ja lupaava sitten aina niin pitkälle kun minua huvittaa se viedä. Tallilla on jonkinmoista toimintaa ja tänne olen myös majoittanut yksityiset hevoseni. Kasvatus on toiminnastamme ehkä suurimman osan vievää.

Talli sijaitsee Englannin upeiden peltojen luona, rauhallisessa maalaismaisemassa. Siittolan tila on erittäin suuri ja meillä on kaikennäköistä peltoa ja metsäpolkua. Lisäksi meillä on pieni pätkä rantaa jossa käymme välillä hevosia totuttelemassa veteen. Tilalta löytyy myös muutama kenttä ja maneesi, upeita maastoja unohtamattakaan. Tarkemman esittelyn voitte lukea Esittely-sivulta, etten teille tässä enempää paljasta.

Toimintaamme hieman palataksemme, kerron vähän tarkemmin toiminnasta. Pääasiassa toimintamme on siis kasvatuksessa. Kasvatamme suorituskykyisiä ja urheilullisia puoliverisiä ja mahdollisesti muita rotuja jos niitä sattuu talliin tulemaan. Kasvattimme ovat pääasiassa koulu- tai estepainotteisia. Kasvattimme tunnistaa loppuliitteestä Lane. Muutakin toimintaa järjestämme jonkun verran, lähinnä kilpailuiden ja valmennusten merkeissä. Yllätyksellisesti myös muuta (mm. erilaisia riehoja, huutokauppoja jne.) saattaa myös esiintyä, mutta tämä on hyvin pienissämäärin.

Terveisin Decne ja muu tallinväki - sähköposti


◊ Kuulumme Prize Teamiin, liity sinäkin!
◊ Sijaitsemme Virtuaalikylä Orilaaksossa!
◊ Suosittelemme: Rupeltaja & ?

Sivuilla käynyt Laskuri 26.09.2008 alkaen
Kaiken materiaalin © Jasmine Lane 2008, ellei toisin mainita