Etusivu - - Perustiedot - - Sukututkimus - - Kilpailukalenteri

SUOMENHEVOSTAMMA CH SESILJA SLA-I KTK-II YLA2 KRJ-III VVJ-III

Siljan nimen sanominen pelkästään tämän kaiken jälkeen tekee kipeää. Tamma oli ensimmäinen suomenhevoseni, Siljan Suomenratsujen nimikkohevonen, kantatamma ja innoittaja. Mitä tälle kaikelle tapahtuu nyt? Onko itselläni enää kiinnostusta? Silja oli upea tamma. Sehän on selvä, mutta kaiken upeuden keskellä oli jotain vielä tärkeämpää, tamma oli paras ystäväni. Onneksi, suureksi onneksi, tamma jätti maailmaan upeita jälkeläisiä ja näistä kolme on omassa omistuksessa. Mikään ei kuitenkaan koskaan tammaa korvaa.

19. Helmikuuta oli se päivä, jolloin tamma jätti meidät yksin maan päälle, lentäen itse vihreämmille laitumille. Samalla tamman nautiskellessa taivaan laitumilla, sydämessäni oli tyhjä aukko. Siljan tyhjä karsina, vanha riimu, vielä tamman nimikyltti, kaikki viittasivat tammaan jollakin tavalla. Muistelin ensimmäistä ratsastuskertaa. Toivotonta ratsastusta pellolla. Ääntä jota kuuntelin ja päätin tamman ostaa. Tamman kehitys, menestys ja monet tamman varsat. Vasta tässä vaiheessa ensimmäinen kyynel vierähti poskelle. Edes silloin kun eläinlääkäri antoi viimeisen armollisen piikin, ei kyyneltä tipahtanut minulta. Rohkea, jyrkkä, tunteeton pitää olla. Tallissa ei ollut enää suloisesti hirnuvaa Siljaa oli vain tyhjä karsina ja aukko sydämessä. Kyyneleet eivät olleet loppumassa.

Istuin tyhjään karsinaan ja suljin silmät. "Nyt tiukkana", totesin ääni väristen. Tallissa oli tohina päällä, hevoset mutustivat heinää tyytyväisenä. Täskein puuttui, oman jaksamukseni lähde, virtavoima ja elämäni tarkoitus. Miksi? Miksen voinut olla tarkempi? Olisihan minun pitänyt jo oppia. Oppia olemaan skarppina, oppia tietämään koska päästää irti. Oppia irtautumaan, oppia olla tunteettomampi. Miksen opi?! Haluan oppia. Vihan liekki syttyi sisälläni, tiesin että tämä oli minun vika, minun takia Silja on poissa. Minun, vain minun. Ei naapurin, ei tallikoiran, ei tallityttöjen, ei eläinlääkrin, vaan MINUN!

Kaikki tapahtui niin äkkiä. Ensin varsa, sitten jo 25 vuotias. Mikse Siljan piti olla niin ihana? Miksei se voinut olla kuin mikä tahansa hevonen. Hevonen siinä missä muutkin. Miksi on talvi? Miksi on liukasta? Miksen viime kengityksessä kengittänyt sitä? Miksi, miksi, miksi.. Päiväruokien aikaan olin hakemassa hevosia sisälle. Silja reippaana vanhuksena ravasi luokseni tarhassa, täynnä elämäniloa ja energiaa. Tamman oli tarkoitus päästä tänään vielä maneesiin purkamaan mammaenergiaa ennen viimeistä astutusta. Otin Siljan kiinni ja lähdin taluttamaan, naru pitkällä niinkuin aina ennenkin. Tamma iloisesti ravaten vierellä. Yhtäkkiä tamman takajalka teki äkkinäisen liikkeen ja ennen kuin kunnolla ehdin asiaa ymmärtämään pahin oli jo tapahtunut. Elämänilo, reippaus ja silmien energia hävisivät. Siinä hetkessä tammaan tuli jotain uutta. Kipua, tuskaa ja silmät muuttuivat ilottomiksi. Paniikinomaisesti huusin tallitytöt pihalle ja autoimme tamman sisälle. Tamma ontui takajalkaansa hyvin pahasti. Soitin eläinlääkärin. Hän saapui. Revähdys. Jännittynyt ilma hieman laimeni. Olin huokaisemassa helpotuksesta, ennen viimeisiä sanoja: "mutta näin vanha tamma ei tule paranemista kestämään". Kysyvä ilme, nyökkäys ja tallityttöjen häätö. Asian käsittely ja suostumus lopettamiseen.

Enää jäljellä on tyhjä karsina, tyhjä riimu ja aukko sydämessäni.

Silja lopetettiin pahan lihasrevähdyksen takia 19. Helmikuuta. Lepää rauhassa rakas tamma < / 3

Virtuaalihevonen - A sim-game horse