

» Lakean Hanttihomma "Hantti"
» Rekisterinumero VH05-018-7882
» Suomenhevosori
» Syntynyt 21.02.2009 (3v 22.05.2009)
» Punarautias, 153 cm
» Kasvattanut Lakea
» Omistaa Siljan Suomalaiset
» Koulutustaso
KRJ Helppo A
ERJ 90 cm (ei kilpaile)
KERJ Aloittelija (ei kilpaile)
VVJ Vaikea
» Koulupainoitteinen
» Ikääntyy satunnaisesti
» päiväkirja
» Saavutukset ei mainittavaa

Lakean Hanttihomma, meidän oma pieni Hanttimme. Lempinimi kuvaa kyllä mahdottoman hyvin oria, herra kun tuppaa joka asiassa pistämään hanttiin! Ori on hyvin yhteistyökykyinen, silloin joskus kun se sattuu olemaan hyvällä päällä. Ratsastus onnistuu miltein aina paremmin kuin orin kanssa muuten puuhaaminen. Ei sillä, en voi sanoa etten oriin olisi ihastunut - upeat liikkeet omaava, massiivinen herrasmiesori, joka ei kuitenkaan anna kaikkea ihan ilmaiseksi vaan töitä joutuu tekemään pärjätäkseen. Täytyyhän tallissa nyt välttämättä yksi hanttiin pistävä orikin olla, kaikki ne kuitenkin allekirjoittaneen omia mussukoita ovat. Hantti tuli meille varsana Lakean tallilta, jossa hänen emänsä oli silloin leasingissä. Upea ori upeilla vanhemmilla, sellaisesta olen aina tykännyt - ja tulen aina myös pitämään!
Tarhaan Hantti laitetaan mieluiten sille tutun ja kaverin hevosen kanssa. Yksin Hantti ei todellakaan viihdy tarhassa, vaan jos se huomaakin että se joutuu yksin pihalle, se laittaa jarrut kiinni tarhan vieressä ja ei suostu liikkumaan ennen kuin se saa seuraa. Tarhassa ori sitten mielellään leikkii kaverin kanssa ja joskus meno näyttää hieman rajultakin. Kuitenkaan kumpaakaan ei ole vielä mitenkään sattunut, osaavat herrat kai katsoa ettei kuitenkaan toisiaan täysin tuusan nuuskaksi tohjo. Leikkiajan mennessä ohi, Hantti yleensä kipittelee heinäkasalle ja siinä se sitten mussuttaa heinää tyytyväisenä kaverinsa kanssa. Ongelmia ei tähän meneessä ole myöskään laitumella tullut, eikä nuorena orina pihatossakaan. Loppujen lopuksi Hantti on kuitenkin melko sopeutuvainen ja mukava ori muille hevosille ja toisinaan myös ihmisille. Tarhasta hakiessa Hantti seisoo juuri siinä missä itse haluaa ja hoitaja saakin tarpoa melkei aina hakemaan sitä toisesta päästä tarhaa. Jos ori ei vielä halua lähteä tarhasta, se laittaa jarrut kiinni ja siinä sitten yritä kiskoa 600 kiloista eläintä perässäsi. Maiskutuksella ja komentamisella Hantti lähtee kyllä vastahakoisesti tarhasta ja jättää kaverinsa tarhaan. Jos asiat taas menee toisin päin, Orin kaveri haetaan ja herra itse jätetään pihalle, siitä syntyy kovakin mekkala ja tarhassa on sen jälkeen kiljuva ja edes takaisin juokseva ori.
Taluttaessa Hantti kävelee toisinaan ihan reippaasti ja toisinaan puolestaan hieman laiskahko puoleisesti tallustellen. Tammoille se saattaa ohi mennen hieman hörähtää, mutta mitään kummempaa stressiä se ei niistä ota. Miksi nyt tammoihin pitäisi niin paljon huomiota kiinnittää, jos niirä ei kuitenkaan itse herra Hanttikaan kiinnosta (tämäkin ihan Hantin näkökulmasta, mitä se näyttää ajattelevan)! Keväisin tietenkin kun on enemmän tammoja jolla on kiima, Hantti saattaa hieman riemastua, muttei kuitenkaan mihinkään kirjaimellisesti ampaise. Hoitaessa suositellaan pidettäväksi kiinni, vaikkei ori kummemmin pyörikään tai muuta sellaista. Kuitenkin ori tykkää laittaa kaikessa vastaan, joten jos kiellät sitä kaatamasta harjapakkia, kohta se on jo täysin ympäri. Näin ollen helpoiten pääsee kun orin laittaa todellakin kiinni käytävälle tai vaihtoehtoisesti karsinaan. Hantti tykkää tehdä kokoajan jotain ja siksi se helposti järsiikin ruokakuppiiaan tai kaataa harjapakin vaikka sitten polkaisemalla sitä etujalallaan jo siihen ei muuten yllä. Harjatessa kuitenkin seisoo suhteellisen nätisti loppupeleissä ajatellen. Kaviot nousevat komennuksien saattelemana, aivan mikään helppo juttu ei siis kavioiden ottaminen ole. Hantti mielellään pitää kaviot maanpinnalla ja jos ne sitten ylös nostetaan, silloin siihen laitetaan vähintäänkin koko paino. Satuloidessa pullistelee toisinaan melko rajustikin ja tuntuu ettei vyö mene mitenkään kiinni. Suitsiessa suu aukeaa suhteellisen hyvin, toisinaan hieman huonommin, mutta aukeaa kuitenkin. Eläinlääkäri ei tuota ongelmia, kengittäjän kanssa niitä toisinaan on, Hantti kun noista jaloistaan on hieman millainen on. Kengittäjällä on tukalat paikat kun kannattelee orin koko 600 kiloa kengittäessä yhtä jalkaa ja kaikki neljä kuitenkin pitää kengittää! Hieroja ja Hantti taas tulevat todella hyvin toimeen, ori suorastaan nauttii hieronnasta!
Ratsastaminen ei ole yksinkertaista, mutta kunhan orin ajatusmaailman ymmärtää ratsastus helpottuu huomattavasti! Hantin kanssa tulee olla todella tarkka istunnan suhteen, siihen orilla ratsastaminen pääasiassa perustuukin. Orilla on todella mukavat pitkät, matkaavoittavat askeleet ja muutenkin sen taso on mielestäni alhaisempi mihin se oikeasti pystyisi. Hantti on kuitenkin sellainen hevonen joka tarvitsee tasaisen, rauhallisen ja hyvän istunnan omaavan ratsastajan. Allekirjoittanut myöntää että toisinaan rauhallisuus on kaukana, mutta taisenen ja ainakin kohtalaisen hyvän istunnan omistaa. Kouluratsastus on juuri orin mieleen, se työskentelee kyllä mielekkäästi kunhan ratsastaja ei suuremmin anna vääriä merkkejä istunnalla ja toisia singnaaleja avuilla. Silloin Hantti saattaa nousta vastarintaan ja siitähän vain kunnon taistelu syntyy. Kun molemmat, niin hevonen kuin ratsastajakin ymmärtävät toisinaa, ei kouluratsastus tuota ongelmia. Laukanvaihdot, toisinaan jopa sarjavaihdot, onnistuvat Hantilta myös, joten varmasti tasoa tältä herralta löytyy. Valitettavan kuskin kisajännityksen takia pitäydymme kuitenkin helpoissa koululuokissa. Ori kantaa itsensä hyvin ja sen peräänanto on rento ja silloin sen askeleetkin ovat tahdikkaat ja etenevät. Ilmaiseksi ei todellakaan ori tätä kaikkea anna, se pitää ratsastaa hyvin että se toimii unelman lailla. Esteratsuna Hantti toimii vain kotikentällä ja lähinnä pienillä esteillä. Ristikoita ja pieniä pystyjä ori hyppää oikein mielellään, mutta sarjoja ja oksereita ori hieman karsastaa ja mieluusti jättääkin hyppäämättä. Täydellinen tekniikkakaan ei Hantilla ole, muttei se kotona harjoittelemista silti estä. Maastokaverina ori on vähän niin ja näin, toisinaan se saattaa mennä ihan mukavasti ja toisinaan saattaa jarrut olla aika tiukassa ja muutenkin joka paikassa on pieniä - tai isoja - vihreitä miehiä. Kiipeilemisestä ja muutenkin metsäreiteistä ori puolestaan tykkää hyvinkin paljon, voisi jopa sanoa että rakastaa metsässä tallustelemista, unohtaen ajan ja kiireen.
Kilpailut edessä ja aamutoimet pitäisi Hantille tehdä. Itse aamu onnistuu ihan hyvin ja päivä lupaileekin siinä samalla sitten hyviä tuloksia. Mutta odotapas vaan kun pääsette lastaukseen asti. Mikään ongelma ei ole tuottanut niin paljon kun tämä. Hantti ei suostu menemään traileriin ensimäisenä, vaan sillä pitää olla jo kaveri trailerissa tai autossa. Yksin sitä ei saa lähtemään tai kävelemään edes lastaussillalle. Mutta sitten kuin kaveri on kyydissä, Hantti kyllä astelee kilttinä poikana sisälle ja alkaa heti jyystämään heinäverkkoa. Kisapaikalla ori saattaa aluksi olla hieman ihmeissään ja höristä kaikille, mutta tasoittuu taas omaksi Hantiksi-itsekseen aivan piakkoin kun tottuu tähän kaikkeen kisahälinään. Verryttelyssä ori toimii jos ratsastaja ei hätiköi tai jännitä, jos jompaa kumpaa tapahtuu, voin sanoa että siinä sitten oli koko kilpailu. Suoritus ei parane yhtään enempää vaikka kuinka yrittäisi mokaansa korjata. Tosiaan kilpailuissa ori on vieläkin tarkempi kuin kotona, mikä tietenkin tuo paineita kuskille, mutta ongelmista on kyllä aina selvitty, jos mennyt sitten penkin alle niin siitä jotain opittu.

| Lakean Hanttihomma sh, 153 cm |
i. Lakean Roope Adolf sh, 153 cm, prt VIR MVA Ch, KTK-II, YLA2, SLA-I |
ii. Riemu Roope sh, evm |
iii. Sakkari sh, evm |
| iie. Marinka sh, evm |
|||
| ie. Lennon Liinu sh, evm |
iei. Orpo-Oskari sh, evm |
||
| iee. Hilo sh, evm |
|||
| e. Kanervan Riimittelijä sph, 145 cm, trn YLA2 |
ei. Elämänilo sh, evm |
eii. Jepsaus sh, evm |
|
| eie. Ilomieli sh, evm |
|||
| ee. Lentävä Suvituuli sh, evm |
eei. Tulen Lentäjä sh, evm |
||
| eee. Suvi sh, evm |

t. Kullan Halaja (19.04.2010) - e. Kullan Jazz-trio YLA3
t. Rajattoman Lasinsiru (04.01.2011) - e. Lasitaivas AK

03.12.2009 - NJ näyttely - Akasha Dressage - LKV2, irtoSERT, JS - päätuomarina Alina J.
10.12.2009 - NJ näyttely - Prize Team - BIS3, MVA-SERT, JS - päätuomarina Anette N.
|
KRJ 01 sijoitusta 13.03.2009 - KRJ koulu, Forest - Helppo A - 3/44 |
VVJ 05 sijoitusta 10.12.2009 - VVJ valjakko, Kisakeskus EP - Vaikea koulu - 2/4 17.11.2009 - VVJ valjakko, Prize Team - Vaikea yhd - 3/13 12.12.2009 - VVJ valjakko, Kisakeskus EP - Vaikea koulu - 1/4 13.12.2009 - VVJ valjakko, Kisakeskus EP - Vaikea koulu - 1/4 18.01.2011 - VVJ valjakko, Kõrge Hobused - Vaikea yhd - 4/19 |

