Palaa Aatun sivuille tästä!
18.07.2009 - Helppo C -tason kouluvalmennus, valmentajana Aye
Pyydöstä tulin jälleen Siljan Suomalaisiin pitämään Decnelle ja tällä kertaa myös nuorelle Aatu herralle. Katselin menoanne kentällä ja mietin mitä olit orista sanonut. Tulevaisuuden Vaativiinko se oli? Tuo meno tosin näytti tahmealta, jos jotain siitä voi sanoa, ja vaativalla tasolla ei tahmeutta oikein pysty esiintymään. Käskin sitten siirtyä raviin ja totesin että tänään tehdään ihan perusasioita. Aloitimme ensin työstämään ravista etenevää ja joustavaa, jonka jälkeen teimme muutaman siirtymisen millä Aatua hieman skarpistutettiin. Pikku hiljaa, noin puolisentunnin kuluttua, ori olikin selvästi vetreämpi ja menevämpi. Teimme vielä tunnin aikana muutaman laukan noston ja pysähdyksiä ja peruutuksia. Aatu toimi kuuliaisesti ja lopputunnista se jopa haki hieman eteen-alas. Alkutunnin ja lopputunnin ero oli kyllä todella huima ja voin takuulla peruuttaa sanani orista - varmasti tulee vielä joskus Vaativienkin luokkien hevonen!
10.07.2009 - Ratsastelua Aatulla ja valmnetautumissuunnitelmia
"soo poika", kehaisin Aatulle joka ihme ja kumma oli äskeisestä laukka pyrähdyksestä innostunut. Taputin oria kaulalle ja annoin sille pidemmät ohjat hetkeksi aikaa. Herra oli todella hyvin kehittynyt, onhan sitä kuitenkin pitkään ja rauhallisesti koulutettu. Mietin jopa että voisimme kohta Aatun kanssa harkita johkiin helppoon kouluvalmennukseen menemistä. Ori oli todella yhteistyökykyinen ja kertaakaan en sen kanssa ole varmaan joutunut tappelemaan. Kävelytin Aatua vielä hetken ja sitten hyppäsin selästä ja taputin sitä vielä kaulalle. "Sinusta tulee vielä jotain suurta", totesin puoliksi hevoselle ja puoliksi itselleni. Nostin jalustimet ja löysäsin satulavyötä jonka jälkeen lähdimme kirjaimellisesti laahustamaan tallille päin.
05.04.2009 - Aatun koulutus alkaa
Todellakin, tänään meidän Aatu poika täytti siis 3 vuotta ja ratsukoulutusta aloitellaan. Tietenkään tänään ei vielä kummoisemmin selkään menty, enemmän vain tallitytöt siellä roikkuivat. Aatu meni oikein nätisti, tosin allekirjoittanut sitä kokoajan kehumassa ja palkitsemassa (totta kai jos herra hienosti menee!). Lisäksi hieman juoksutin kentällä oria, ei tuntunut pelkäävän tai muutenkaan arkovan mitään. Hyvältä vaikuttaa näin alkujaan, katsellaan parin kuukauden päästä mihin oikein ollaan orin kanssa päästy!