Tervetuloa

Blitz Trotters, omistajan suussa muodostunut Liisteri, on allekirjoittaneen ikuinen projekti, joka sisältää suuren, pienen tai keskikokoisen kasan erirotuisia ravureita. Pääasiassa tallista kuitenkin löytyy Suomenhevosia ja lämminverisiä, mutta myös ponoravureita saattaa talliin eksyä. Talli sijaitsee Etelä-Suomen suurempien raviratojen läheisyydessä, mutta itse tallilla ei ole kummoisempia puitteita. 20 paikkainen talli kuitenkin on miltein aina täynnä itselle läheisiä ravureita, joiden kanssa kierrellään aktiivisesti raveissa.

Liisterissä ei ole kummoisempaa toimintaa, mutta harvakseltaan saatamme järjestää niin näyttelyitä kun ravejakin. Varsinkin pienemmät harjoitusravit ovat tallin toiminta listalla. Lisäksi tallissa on todella pienimuotoista kasvatusta. Toiminnallisesti talli on siis hyvin vähäinen, koska talli on enemmän ravureiden kotipaikka kun toimintakeskus.

Vielä pienellä pätkällä tallin hevosista. Tallissa on pääasiassa Suomenhevosia ja lämminverisiä, mutta muutamia poniravureita, niin russponeja kun shetlanninponejakin, saattaa löytyä. Muita kylmäverisiä myös saattaa tallista löytyä. Mutta kuitenkaan enempää teitä pidättelemättä, tutustukaa nyt reippaasti asukkaisiin ja itse talliin!

             Terveisin Decne - sähköposti

kaiken materiaalin © Blitz Trotters, ellei toisin mainita