
![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Rastassa kasvatetaan tunteella ja tarkuudella pitkäkarvaisia collieita. Tavoitteenamme on saada pennuista suorituskykyisiä ja terveitä kasvattipentuja, joilla on luonne ja myöskin rakenne kohdallaan. Pennut kasvavat Dzintarkrasta's liitteellä, mistä hyvin tunnistaakin kennelin pennut. Käyttätarkoitus on tietenkin pitää collieille luonnolisena, joten suosimme paimennusta ToKon ja Agilityn sekä muiden lajien joukossa.
Pentujen vanhemmat pyrimme valitsemaan tarkoin, toisinaan käytämme nartuillamme omia uroksia, mutta myös ulkopuolisien uroksien pentueita nähdään Rastassa. Käyttökoirilla pyrimme saamaan ennen pentuetta valion ja näyttelyissä sitten vähintään erittäin hyvän (EH). Kuitenkin muutamia pentueita syntyy myös jotka eivät täysin vastaa kriteereitä, mutta kuitenkin pennut ovat terveitä ja vanhemmat tarkoin valitut. Ulkopuoliseen jalostukseen ei meillä ole vielä uroksia, mutta myöhemmin tähänkin on mahdollisuus.
Jos olet kiinnostunut samaan Rastasta oman pienen karvaisen collienpentusi, ota minuun yhteyttä sähköpostin (löytyy etusivulta) välityksellä ja kerro mikä pentu kiinnostaa. Myös mahdollista "varata" pentu seuraavasta pentueesta. En ole kovinkaan vaativa pentujen tulevan kodin suhteen, mutta totta kai olisi toivottavaa että koira kilpailisi ainakin jossain lajissa, collieita ajatellen paimennuksessa. Kerro viestissä mihin koira on menossa ja mitä sen tulevaisuuteen kuuluu, niin katsotaan onko mahdollista pentu teille järjestää.
Sen verran kuitenkin haluan pennun kotiin vaikuttaa, että toivoisin kodin olevan pennun ensimmäinen ja viimeinen, en halua koiria kiertelemään paikasta toiseen. Jos kuitenkin joudut syystä tai toisesta luopumaan pennusta, ota ensin minuun yhteyttä niin sovitaan yhdessä pennun tulevaisuudesta. Näin säästytään turhalta mielipahalta ja ristiriidoilta!
Rastan ensimmäinen pentue syntyi 10. Marraskuuta vuonna 2009. Pentuja syntyi yhteensä 2 kappaletta, mikä on oikein hienoa näin alkajaisiksi saada muutama hieno narttu pentu! Isänä pentueessa toimi kennelin oma uros Virginia Gin ja äitinä Woodenberg Iloncia. Pentuja syntyi siis yhteensä 2 kappaletta ja molemmat ovat sukupuoleltaan narttuja.
