x Royals Zitrün "Sintti"
x 01.05.2008 ITL ()
x Trakehner,ori
x 162 cm
x Rautias,pt,otj ksk
x Ko Intermediaire I
x kasv Werty/Royalemente
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha


© Ib Kirk

Yleisesti Sintti on komea raudikko, josta odotetaan paljon tulevaisuudessa. Varasin varsan jo hyvissä ajoin ennen sen syntymää itselleni. Toivoin varsasta kovasti tammaa, mutta toisin kävi. Ei minulla silti ollut mitään orivarsaa vastaan, sillä tämä herra oli jo varsana sangen määrätietoinen. Vieroituksen jälkeen herra matkusti välittömästi uuteen kotiinsa. Kotiutuminen ei tuottanut vaikeuksia ja oripoika kirmailikin tarhassaan iloisesti. Tulevaisuudessa tulemme kilpailemaan kouluradoilla ja ehkä myös näyttelyissä.

Hoidettaessa Sintti on hivenen rauhaton, mutta pysyy silti yleensä nahoissaan. Ulkona hoidettaessa ei aina ihan pysy nahoissaan vaan temppuilee välillä. Karsinassa hoidettaessa suht rauhallinen, mutta koettelee hoitajaansa aluksi. Harjattaessa malttaa pysyä jotenkin nahoissaan, mutta olisi silti viisainta sitoa kiinni. Ruokittaessa pitää toisinaan hieman meteliä, jos ruoka ei tule ajoissa. Suitsittaessa käyttäytyy aina mallikkaasti. Satuloitaessa katselee hoitajaansa jatkuvasti epäleväisesti. Eläinlääkärillä suht rauhallinen, vaikka välillä tekeekin tämän työstä vaikeaa. Kengitettäessä antaa kengittäjän tehdä työnsä rauhallisesti.

Taluttaessa Sintti on hivenen rauhaton, mutta pysyy kuitenkin käsissä. Maastossa talutettaessa säikkyy lähes kaikkea normaalista poikkeavaa. Tarhalle mentäessä kulkee suht hyvin taluttajansa vierellä. Toisten orien seurassa hivenen rauhaton ja vilkuilee näitä jakuvasti. Tammojen lähettyvillä suht rauhallinen eikä yritäkkään pompotella näitä. Nuorten ja varsojen kanssa saattaa välillä leikkiä, mutta yleensä pysyy näistä turvallisen välimatkan päässä.Maneesissa ja kentällä talutettaessa saattaa hieman tanssahdella, vaikka onkin yleensä melko rauhallinen. Juoksutettaessa tottelee juoksuttajaansa kohtuullisen hyvin. Lastattaessa tuppaa välillä aiheuttamaan lastaajilleen harmaita hiuksia.

Ratsastaessa Sintti ei ole helpoimmasta päästä, sillä testaa jatkuvasti ratsastajansa osaamista, jos vain saa tilaisuuden. Herra täytyykin pitää jatkuvasti työntouhussa niin sille ei jää aikaa miettiä metkuja. Ratsastajalta vaaditaankin melkoisesti päättäväisyyttä. Orin askeleet ovat lennokkaat ja pehmeät eikä niissä ole mitään moittimista. Koulu on herralle sangen mieluista hommaa ja oikean ratsastajan kanssa menee kuin unelma. Esteitä ei juuri hypitä, mutta puomeja mennään silloin tällöin. Maastossa kulkee hyvin, vaikka säikkyykin hivenen. Vedestä ei kauheasti välitä, muttei sitä pelkääkään.

Kisoissa Sintti on hieman rauhaton, mutta malttaa kuitenkin pysyä nahoissaan. Kilpailualueen tapahtumat kiehtovat utelista herraa ja se haluaisikin mennä tutkimaan kaikkea uutta. Tallialueella saa kuitenkin pidettyä uteliaisuutensa aisoissa. Muiden hevosten lähettyvillä käyttäytyy sangen mallikkaasti, vaikka vähän vilkuileekin näitä. Lämmiteltäessä aikamoinen sähläri, jota saa melkoisesti rauhoitella. Portilla odottaa vuoroaan sangen malttamattomana. Kouluradalla Sintti on omassa elmentissään ja nauttii täysin siemauksin saadessaan esitellä taitojaan yleisölle. Palkintojenjako sujuu yleensä kitkatta, vaikka joskus ori hieman temppuileekin. Kunniakierroskin menee ilman suurempia ongelmia.

Royals Zitrün
i. Applethief CIS
trak,rn,163cm
ii. Bad Apples
VIR MVA Ch,KRJ II
trak,rt,163cm
ie. White Wine
trak,rn,164cm
e. Ruby Tuesday
trak,rn,161cm
ei. Thursday
trak,rn,170cm

ee. Liaison Amoureuse
trak,m,159cm


Applethief CIS on massiivinen kauniin värityksen omaava ori. Luonteeltaan omena on mukava ja persoonallinen, mutta myöskin hieman sählä. Ratsastettaessa täysi unelma, mikäli selässä istuu kokenut ratsastaja, mutta aloittelijat eivät sille pärjää. Kilpailuissa kilpaillut kohtalaisella menestyksellä aina Helposta C:stä GP tasolle asti.Suvullissesti erittäin lahjakas kouluratsu, sillä sen molemmat vanhemmat ovat menestyneet erinomaisesti kouluradoilla. Omenan kasvattaja tunnetaan erittäin lahjakkaiden koulupainotteisten puoliveristen jalostuksesta.

Ruby Tuesday on hienot askellajit omaava sähäkkä tammaneiti. Luonteltaan melko tammamainen, mutta kuitenkin kiltti. Ratsastettaessa sähäkkä pakkaus, jolle ei ihan kukatahansa pärjää. Kilpailuissa on tullut menestystä varsin tasaiseen tahtiin. Suvullisesti hieman harvinaisempaa linjaa, vaikka kummillakin vanhemmilla on mukavasti menestystä kouluradoilta. Rubyn kasvattaja oli ennen lopettamistaan varsin arvostettu.

Jälkeläiset

Kouluratsastus 0 voittoa 0 muuta sijoitusta