virtuaalitalli
ESCARCHA

x Adya Shameel ox "Aki"
x 08.09.2003 EG (6v+)
x arabialainen täysiverinen,ori
x 156cm
x Kimo
x Ko Helppo A Re 110cm Me 105cm WRJ vaikea
x kasv Adya Arabs
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha


© James Ferlita
Kuvissa oikeasti ox ori Emigrant

Yleisesti Aki on aika kuuma ja tempperamenttinen, mutta kuitenkin pohjimmiltaan oikein kiltti. Tuttujen kanssa ori onkin varsinainen pehmo, mutta vieraita ihmisiä herra ei voi sietää. Akin luottamuksen voittaminen onkin vaikeaa, mutta kun sen kerran on saanut niin ori on ikuinen ystäväsi. Minulle Aki tuli Tessalta joka oli herraa eteenpäin myymässä. Ihastuin herraan siinä määrin, että hän lähti pienen pohdinnan jälkeen mukaani Escarchaan. Suvullisestihan Aki on oikein miellyttävä tapaus polveutuen maailman arvostetuimmista arabi-linjoista. Tulevaisuudessa tulemme orin kanssa kilpailemaan vielä jonkin verran, mutta pääpaino tulee olemaan siitospuolella.

Hoidettaessa Aki saattaa yrittää hiukan temppuilla, mutta rauhoittuu kyllä yleensä tiukan ei sanomisen jälkeen. Ulkona hoidettaessa ori on hiukan malttamaton, mutta seisoo silti nätisti paikallaan. Karsinassa hoidettaessa Aki malttaa pysyä paikallaan vaikkakin näyttää melko kärsimättömältä. Harjattaessa herra saattaa hiukan yrittää temppuilla, mutta pysyy enimmäkseen aloillaan. Suitsittaessa ori nostaa päätään ylös eikä oikein tahtoisi laskea sitä millään alas. Lopulta pitkällisen suostuttelun jälkeen Aki kuitenkin ottaa kuolaimet nätisti suuhunsa. Satuloitaessa ori pullistelee jonkin verran muttei mitään sen kummempaa. Ruokittaessa herra on melko malttamaton ja kolisteleekin karsinansa ovea, jos ruoka ei tule ajoissa. Eläinlääkärille Aki on melko äkäinen eikä tarkistuksen tekeminen olekaan helppoa. Kengittäjälle ori yrittää temppuilla, mutta tämä ottaa kyllä herralta luulot pois heti kättelyssä.

Taluttaessa Aki on oikein orimainen ja sille pitääkin laittaa orikuolain suuhun, ettei touhu mene aivan mahdottomaksi. Maastossa ori tanssahtelee malttamattomasti ja on näkevinään jokaisessa puskassa mörköjä. Tarhalle taluttaessa Aki melkein jyrää taluttajansa yli ellei tämä ole tarpeeksi päättäväinen. Tammoja kohtaan ori on melkoinen harrasmies vaikka saattaakin kodella nuorempiaan joskus hiukan alentavasti. Toisilta oreilta Aki ei kyllä siedä minkäänlaista riidanhaastamista vaan menee väliin lopettamaan tappelut toisten välillä. Nuorten ja varsojen kanssa ori ei viihdy kauhean hyvin, sillä niiden temput käyvät herran hermoille. Maneesissa ja kentällä talutettaessa Aki tanssahtelee levottomasti eikä tahtoisi aloillaan pysyä. Juoksutettaessa Aki tempoo liinaa kärsimättömästi eikä voi käsittää mitä virkaa mokomalla kapistuksella on. Traileriin lastattaessa herra hangoittelee ensin täysin voimin vastaan, mutta menee lopulta vastahakoisesti ylös ramppia pitkin.

Ratsastaessa Aki on todella villi eikä mikään lasten ratsu. Orilla voivat ratsastaa vain kokeneet ja näilläkin on vaikeuksia villin orin kanssa. Akin askeleet ovat melko elastiset, mikä näkyy kyllä melko harvoin herran temppuilun takia. Koulua ori menee vallan mainiosti taitavan ratsastajan kanssa. Aki taitaa kaikki perusasiat hyvin ja joitakin vaikeampiakin liikkeitä, mutta niissä on vielä harjoiteltavaa. Esteitä ori hyppää ihan kohtuullisesti. Akin on taipumus hiukan kuumua hypättäessä, joten ratsastajalta kysytään jämäkyyttä. Maastossa herra on aika kuuma eikä oikein tahtoisi nahoissaan pysyä. Maastoesteillä Aki ei kuumene yhtä paljon kuin rataesteillä, mutta kyllä siinä pidättelemistä silti on. Vedestä ori ei kamalasti pidä ja hangoitteleekin pestessä kaikin voimin vastaan.

Kisoissa Aki on hiukan rauhallisempi kuin kotona, mutta tanssahtelee kyllä aika ajoin levottomasti. Kilpailualueella ori kannattaakin pitää hiukan kauempana pahimmasta mylläkästä, ettei satu haavereita. Tallialueella herra on hiukan levoton ja tanssahteleekin melkein kokoajan paikallaan. Toisiin hevosiin Aki suhtautuu hiukan epäileväisesti eikä oikein tiedä miten käyttäytyisi niiden lähettyvillä ollessa. Lämmiteltäessä ori on hiukan hankala eikä oikein malttaisi keskittyä. Vuoroaan portilla odottaessa Aki pureskelee levottomana kuolaintaan sekä liikehtii malttamattomasti. Kouluradalla ori on hiukan hermostunut eikä oikein malttaisi keskittyä. Tuomarien ja yleisön silmissä Akin suoritus saattaa näyttää hiukan huolimattomalta eikä ori siitä johtuen kerääkään usein hyviä pisteitä. Esteradalla Aki on melko rauhallinen ja malttaa kuunnella ratsastajaansa. Maastoradalla orilla tuppaa olemaan liian kova alkuvaihti mistä johtuen herra on usein aivan väsynyt maaliin päästessään. Palkintojenjaossa Aki yrittää aina hiukan tanssahdella, mutta rauhoittuu kyllä aina lopulta. Kunniakierroksen herra vetää niin kovaa kuin sielu sietää ja nauttii vauhdin hurmasta täysin siemauksin.

Adya Shameel ox
i. Colonai
ox
ii. Samurai
ox
ie. Razzia
ox
e. Adya Shamelle
ox
ei. Ramon
ox

ee. Adya Emira
ox


Colonai polveutuu harvinaisista, mutta arvostetuista egyptiläisistä linjoista. Tämä kimo ori on kisannut Egyptissä lähinnä matkaratsastuksessa ja voittanut monia paikallisia suurkilpailuja. Colon isä Samurai on tunnetuista vanhoista linjoista polveutuva voimakas luontainen ox ori. Paremmin Samuna tunnettu rautias ori kilpaili aikanaan schooling kilpailuissa matkaratsastuksen ohessa hyvälläkin menestyksellä. Luonteeltaan Samu on tempperamenttinen ja erittäin voimakas tahtoinen. Jos herra haluaa tehdä jotain se todennäköisesti myös tekee. Orin suku on tunnettu, mutta itse ori esiintyy harvoin arabien sukutaulussa, koska sitä käytetään jalostukseen vain harvoille ja valituille tammoille. Colon emä Razzia sitä vastoin on pienikokoinen näyttelyissäkin hyvin menestynyt tamma. Suvullisesti Raza on melko tuntematon eikä sen sukulinjoja esiinnykkään monella hevosella. Luonteeltaan tamma on melko rauhallinen ja kiltti eikä tekisi varmastikaan pahaa kärpäsellekään.

Adya Shamelle on ihan kivan näköinen ruunikko tamma. Luonteeltaan Adia on yleensä kiltti, mutta kyllä neidissäkin piilee tempperamentinen siemenen. Suvullisesti tamma on ihan kohtuullinen ja sen suvusta löytyykin sekä tunnettuja että harvinaisempia nimiä. Neidin isä Ramon kilpaili aikanaan erityisesti westernratsastuksessa Yhdysvalloissa sekä muualla maailmaa, mistä johtuen se on paikallisissa arabilinjoissa melko yleinen ilmestys. Suvullisesti Rami on loistopakkaus ainakin linjojen perusteella vaikka ne ovatkin hiukan harvinaisempia. Luonteeltaan Rami on varsin tempperamenttinen, mutta silti erittäin ystävällinen tarvittaessa. Adya Emira on Adian emä ja hieno tapaus onkin vaikka itse sanonkin. Tämä tamma polveutuu pitkäll arvostetuista espanjalaisista ox-linjoista. Luonteeltaan Emi on melko tulinen, mutta silti kultaisen sydämen omaava ox tamma.

Jälkeläiset

Näyttelyt 0 voittoa - - 0 sijoitusta

Westernratsastus 0 voittoa - - 0 sijoitusta

Entisen Omistajan kanssa 7 voittoa - - 28 sijoitusta
Pvm Paikka Luokka Tulos
1.8.04 SaHu He:A, re 100 cm, me 90 cm 3/20
10.6.04 SaHu Helppo B 22/25
20.5.04 SaHu 100-120 cm 4/16
10.5.04 SaHu 90-100 cm 12/12
26.4.04 Ratsutila Tuulimylly Reining
Barrel Racing
7/20
12/20
25.4.04 VAHR Reining
Pole Bending
4/12
3/12
25.4.04 Vadelmavene Reining
Trail
10/25
3/25
23-25.4.04 Mialin's Farm & Ponyisland 30+50+80-sarja

--

20.4.04 Ratsutila Heavenly Trail
Halter
8/15
9/15
20.4.04 FNR Reining
Trail
25/25
9/25
19.4.04 SaHu Helppo B 2/21
18.4.04 Lunavalle Reining
Versatile Horse
17/25
20/25
13.4.04 SaHu Helppo B 5/16
12.4.04 Gest�et Warendorf Trail
Barrel Racing
4/20
18/19
31.3.04 Flying Riders Trail
Barrel Racing
6/22
2/12
30.3.04 TS Siittola BlueSky Reining 11/14
28.3.04 Samoj Tarath 90-100 cm 13/19
28.3.04 Ponyisland Reining
Trail
4/18
10/23
26.3.04 Laitakuja KK 30 km 2/20
23.3.04 Kisakeskus Element Reining 5/30
23.3.04 Tiiterin Talli 15 km 2/25
20.3.04 Lunavalle Reining
Trail
19/25
5/25
20.3.04 Kisakeskus Element 30 km 4/20
20.3.04 VCHY 30 km --
19.3.04 Kisakeskus Untuvainen Reining 12/20
17.3.04 SaHu Reining
Trail
13/25
17/24
15.3.04 Mustangtalli Trail
Versatile Horse
8/15
3/15
14.3.04 Wynfor 110 cm 19/24
12.3.04 Wynfor 110 cm 6/21
12.3.04 Whisper Barrel Racing 7/15
5.3.04 SaHu 90-100 cm
100-120 cm
8/9
3/5
1-3.3.04 Ponyisland Reining
Trail
Barrel Racing
25/40
25/40
5/36
1.3.04 VCHY Western Pleasure, Trail, Versatile Horse 2/7
22.2.04 Kisakeskus Element 90-100 cm 2/20
21.2.04 Tuulimylly Barrel Racing
Trail
17/19
17/20
20.2.03 Ratsutila Ginilla Reining
Trail
12/20
5/20
17.2.04 Kisakeskus Element Helppo C
Helppo A
15/20
17/20
16.2.04 Laitakuja KK 15 km 1/20
15.2.04 FNR Reining
Western Pleasure
21/25
25/25
12.2.04 Dollar's Farm Reining
Pole Bending
10/23
7/18
8.2.04 Flying Riders Reining
Pole Bending
17/30
10/18
5.2.04 Laitakuja KK Reining
Pole Bending
8/30
10/26
5.2.04 Lunavalle Reining
Trail
13/25
11/25
2.2.04  SaHu Pole Bending
Trail
14/17
18/22
1.2.04 Rautakoura Reining
Pole Bending
18/24
5/12
24.1.04 Enkelin Siivin Reining
Barrel Racing
peruttu
20.1.04 Ratsutila Gin'illa Reining
Trail
7/25
14/24
31.1.04 Virtuaalitalli Khand Trail
Reining
11/21
12/23
18.1.04 Mustangtalli Western Riding 6/15
18.1.04 Dollar's Farm Western Pleasure
Trail
24/25
5/25
18.1.04 Sinisilm�n Kisakeskus Helppo C
Helppo A
8/10
1/10
17.1.04 Flying Riders - FR Reining
Versatile Horse
4/25
3/17
16.1.04 VSY Reining
Pole Bending
24/25
1/19
11.1.04 Laitakuja KK 100-110 cm
120 cm
11/29
27/27
11.1.04 Wildwood Arabians Helppo B  --
10.1.04 Wildwood Arabians 100-110 cm  --
9.1.04 Kisakeskus Element Reining
Trail
11/20
6/20
4.1.04 R�nt�kallion Ponitalli Western Pleasure
Barrel Racing
Trail
11/13
1/11
7/13
4.1.04 Ponyisland Reining
Trail
29/30
6/21
29.12.03 SaHu Helppo C
Helppo A
16/16
6/13
24.12.03 Aamurusko & Ambarendor Trail
Pole Bending
--
21.12.03 Dollar's Farm Western Riding
Pole Bending
3/20
1/16
21.12.03 Tinden Talli 70 cm
Helppo C
4/8
21.12.03 Agave He B
Me 80 cm
Re 80 cm
17/25
20-23.12.
03
Spiral Fantasy He A
Me 100 cm
Re 110 cm
18/20
20.12.03 SaHu Western Riding
Barrel Racing
6/18
7/11
20.12.03 Flying Riders - FR Trail
Pole Bending
2/20
6/16
20.12.03 Liinahaka 90-100 cm 2/9
20.12.03 Crocker Helppo A 2/14
19.12.03 VSY Reining
Pole Bending
1/18
2/14
18.12.03 Whisper Western Riding 16/20
15.12.03 Crocker Helppo B 20/20
13.12.03 Cendarlen Reining
Pleasure
9/14
11/15
13.12.03 Crocker 90 cm
100 cm
3/14
7/10
10.12.03 RT Maribell Trail
Pole Bending
16/21
1/16
7.12.03 Kuuvuoren Kisaajat Reining
Western Riding
7/16
4/12
2.12.03 Laitakuja Reining 20/25
27.11.03 Avall�n� Reining 5/19
15-17.11.03 Crocker He B
Me 80 cm
Re 80 cm
2/16
10.11.03 Dollar's Farm Western Riding
Trail
19/26
2/30
9.11.03 YT Tuulenpuuska 80-100 cm 18/20
4.11.03 Mets�nkuiskaus Western Riding
Trail
14/25
10/24
1-2.11.03 ABC Stud 100 cm 14/20
29.10.03 Crocker Western Riding
Barrel Racing
2/12
peruttu
23.10.03 Virtuaalikyl� Peikonpiilo 100 cm 12/16