x Sándor MV "Sad"
x 02.02.2008 FIN ( )
x Gidran,ori
x 164cm
x Punarautias,lsi
x Ko Vaativa B Re 140cm Me 100cm
x kasv Vibaja/Mitar Warmbloods
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha


© Vibaja

Yleisesti Sad on oikein komea herra, jolta ei huumoria puutu. Herran kanssa on kuitenkin aina mukava touhuta, sillä se on oikein kiltti. Törmäsin oriin sattumalta ollessani katsomassa tamma- ja varsanäyttelyitä. Katselin varsojen menoa kehässä ja erityisesti tämän herran esiintyminen kehässä teki vaikutuksen. Ohjelmassa luki varsan olevan rodultaan gidran. Vaikken tiennytkään rodusta juuri mitään päätin kysäistä olisiko varsa myynnissä. Olihan se, seuraavaksi sainkin huomata varsaa jo lastattavan traileriin. Tulevaisuudessa tulemme pääasiallisesti kilpailemaan esteradoilla, mutta myös muissa lajeissa siinä sivussa.

Hoidettaessa Sad on erittäin mukava pakkaus, vaikka välillä oikutteleekin. Ulkona hoidettaessa hivenen hankala eikä suinkaan käyttädy aina mallikkaasti. Karsinassa hoidettaessa tykkää jekkuilla hoitajansa kustannuksella, vaikkei ikinä satuttaisikaan ketään tahallaan. Harjattaessa seisoo suht kiltisti aloillaan, vaikka saattaakin välillä temppuilla. Ruokittaessa odottaa vuoroaan kärsivällisesti eikä metelöi liikoja. Suitsittaessa ei ongelmia ilmene. Satuloitaessa ori hieman pullistelee, muttei mitään sen vakavampaa. Eläinlääkärin kanssa itserauhallisuus eikä liikahdakaan tutkimusten aikana. Kengitettäessä saattaa joskus kenkkuilla, mutta nämä päivät ovat harvassa.

Taluttaessa Sad on melko malttamaton eikä taluttaja tahtoisikaan pysyä vilkkaan oripojan vauhdissa mukana. Maastossa talutettaessa säikkyy uusia asioita, mutta rauhoittuu huomatessaan, ettei niistä ole vaaraa. Tarhalle mentäessä herralla on todella kiire ja taluttaja saakin pidätellä sitä ihan tosissaan. Toisten orien seurassa ei arkaile puolustaa itseään, jos joku rupeaa ahdistelemaan. Tammojen lähettyvillä aina tyyni ja rauhallinen sekä pysyttelee näistä aina pienen välimatkan päässä. Nuorien ja varsojen seuraa ori sen sijaan välttelee, näiden leikit, kun tuppaavat olemaan herralle liian rajuja. Maneesissa ja kentällä talutettaessa poikkeuksellisen rauhallinen eikä juuri hätiköi. Juoksutettaessa aikamoinen sähläri, joka ei tahdo suhtautua hommaan vakavasti. Lastattaessa kiukuttelee hiukan ennenkuin astelee suosiolla sisälle traileriin.

Ratsastaessa Sad tykkää koetella ratsastajansa hermoja. Ori vaatiikin napakan ratsastajan, joka ei piittaa sen pelleilystä. Herra omaa kolme puhdasta ja näyttävää askellajia, joissa on erittäin mukava istua. Koulusta Sad ei kauheasti pidä, vaikka onkin siinä hyvä. Herra vain ei tahdo ymmärtää mitä virkaa on itsensä solmuun laittamisella. Ainakin tämä tuntuu olevan herran näkemys kouluratsastuksesta. Esteistä ori kuitenkin pitää ja voisi hypätä vaikka koko päivän. Sad omaa myös hyvän hyppytekniikan, joka ei kuitenkaan ole suoraan oppikirjasta. Maastossa meno on aikamoista, koska herra tuppaa siellä aina innostumaan. Maastoesteillä saattaa olla hivenen epävarma, joten tarvitsee tukea ratsastajaltaan. Vedestä ei niin kauheasti pidä, muttei sitä pelkääkkään.

Kisoissa Sad on aika vaisunoloinen ja ehkä jopa hieman hämmentynyt uudesta paikasta. Kilpailualueen jännitys ei olekaan omiaan piristämään herraa. Tallialueella hieman pirteämpi, muttei silti jaksa tarkkailla ympäristöään. Toisten hevosten lähettyvillä saattaa uhitella, joten varmuudenvuoksi sen häntään on kiinnitetty punainen rusetti. Lämmiteltäessä alkaa osoittaa piristymisen merkkejä ja temppuilee tuttuun tapaansa. Portilla vuoroaan odottaessa innoissaan eikä malttaisi odottaa omaa vuoroaan. Kouluradalla Sad on aikamoinen sähläri eikä jaksaisi aina edes yrittää. Esteradalla sitävastoin on menoa ja meininkiä eikä merkkiäkään laiskuudesta. Maastoradalla herra etenee tasaisen varmasti eikä pidä turhaa kiirettä. Palkintojenjaossa seisoo kauniisti aloillaan, vaikka vilkuileekin samalla muita hevosia arvioivasti. Kunniakierros mennään tämän herran kanssa aina hillitysti, ettei se vain kuumene liikaa.

Sándor MV
i. Szabad Erod
gidran,vrt,164cm
ii. Szabad Akarat
gidran,trn,167cm
ie. Szabad Szuz
gidran,m,153cm
e. Sugrel FA
gidran,vrt,164cm
ei. Hópehely
gidran

ee. Virágzás
gidran


Szabad Erod on mitä sympaattisimman näköinen oriherra, jolla on paljon kapasiteettia kilparadoille. Luonteeltaan Erod on orimainen, mutta silti melko rauhallinen käsiteltävä. Ratsastettaessa ori on erittäin vaativa pakkaus eikä sen selkään voikaan laittaa ihan ketätahansa. Kilpailuissa herra kuitenkin unohtaa kaikki metkuilut ja käyttäytyy kuin herrasmies. Menestystä on tullut niin este- kuin kouluradoiltakin tasaiseen tahtiin. Suvullisesti hieno pakkaus, sillä herran suvustä löytyy niin menestyneitä esteratsuja kuin kouluratojen valloittajiakin. Herran kasvattaja on yksi maailman tunnetuimmista gidranin jalostajista, joka käyttää jalostukseen vain puhtaita gidraneja.

Sugrel FA on mitä suloisin neiti, jonka mantelisilmien katsetta ei voi vastustaa kukaan. Luonteeltaan Sore on oikea diiva, joka tietää oikeinhyvin oman arvonsa. Ratsastettaessa tamma kyllästyy helposti, minkätakia sille tulisikin järjestää jatkuvasti vaihtelevaa tekemistä. Kisoissa rakastaa esiintymistä ja onkin parhaimmillaan juuri kilparadoilla. Menestystä tammalle on tullut mukavasti esteradoilta aina 140cm radoilta asti. Suvullisesti hieman harvinaisempi pakkaus eikä tämän neidin sukulinjoja näekään kovin usein. Tamman vanhemmat nimittäin menehtyivät suhteellisen nuorina auto-onnettomuudessa. Soren kasvattaja on tullut tunnetuksi huippuluokan estehevosista.

Jälkeläiset

Esteratsastus 0 voittoa -- 0 muuta sijoitusta

Kenttäratsastus 0 voittoa -- 0 muuta sijoitusta